lauantai 5. tammikuuta 2013

Our wedding.

Pikakatsaus meidän päivään: Keskiviikkona 12.12.12, klo: 12:12:12 aviomieheni sanoi minulle TAHDON, vielä saman minuutin aikana kerkesin itsekin sanoa TAHDON ja meidät julistettiin aviopuolisoiksi. Tämä on siis kellosta useampi ihminen katsonut, itsellähän ei siellä alttarilla ois ajasta ollut mitään hajuakaan, oli sen verta jännä paikka, et hauska lisä vain tuo erityinen aika :)

Kirkko osuus oli äkkiä ohi, marssin siis rinsessa ruususen tahtiin isäni saattamana ja puolisoni otti minut vastaan ja jatkoi matkaa kanssani ylös alttarille. Vihkiminen oli oikein kaunis ja pyhä toimitus ja meillä oli oma valokuvaajakin tätä toimitusta ikuistamassa. Sormus lupausten ja aviopuolisoiksi julistamisen jälkeen marssimmekin jo ulos kirkosta, mutta vain hetkeksi, sillä otatimme potrettikuvat kirkossa ja kirkon edustalla ennen kuin  siirryimme hääpaikalle kahvittelemaan.


Hääjuhlakin oli ihanan intiimi ja oman tunnelmansa loi maalaisromanttinen Laurin tupa jo itsessään, sekä hääpaikan tyylille uskollinen vaatimaton mutta kaunis koristelu (DIY tästäkin oma postaus myöhemmin) Hääjuhlassamme ei turhia leikkejä ja sirkushuveja nähty, vaatimattomasti kahvittelimme suolasten ja makeiden herkkujen parissa hääkakkuja unohtamatta sekä kaason ja appiukkoni puheesta nauttien <3


Meillä oli siis oikein ikimuistoinen päivä, kiitos siitä kaikille ihanille ihmiselle jotka pääsivät paikalle sekä niille jotka olivat henkisesti läsnä tärkeessä päivässämme <3 Nyt sitä ollaan sit rouva, ja samalla sukunimelläkin mieheni ja lasten kanssa, hiemanhan tää vaatii totuttelua mutta onhan se ihanaa olla yhtä suurta perhettä! Luvassa postausta mm. hääyöstä, hääkoristeluista, hääpuvusta ja sormuksesta, kunhan vain muilta kiireiltäni ja opiskeluiltani kerkiän, ADIOS <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti