maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 22. luukku

Loma ois korkattu, viimeinen työpäivä ois takana ja täs joulusiivousta nyt vähän koittanut puuhailla. Ihanaa kun saa nyt vaan olla ja rentoutua perheen kanssa, onhan tätä kiirettä riittänytkin. Eilen leivoin appivanhemmille joululahjaksi kinuskisen-piparkakkujuustokakun ja tänään tein toisen mokoman omille vanhemmilleni. Kyllä taas on ollut täyspäivä, joten pää tyynyy!
perus tarhaneiti <3 sekä juustokakun eka kerros.

Sydämeeni joulun teen
On jouluyö, sen hiljaisuutta
yksin kuuntelen,
ja sanaton on sydämeni kieli 

Vain tähdet öistä avaruutta
pukee loistaen ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli
Näin sydämeeni joulun teen
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen
On jouluyö ja lumihuntuun
pukeutunut maa –
kun yhtä puhdas itse olla voisin!
Se ajatukset joulun tuntuun
virittymään saa,
kuin harras sävel sisälläni soisi
Näin sydämeeni joulun teen
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen
On jouluyö, sen syvä rauha
leijuu sisimpään,
kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat
loistaa hämärään,
vaan mieleni on täynnä kirkkautta
Näin sydämeeni joulun teen
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti